Minä, Viivi

Kiitollisuus. Onnellisuus. Ilo. Hauskuus.

Olen aikoinaan löytänyt itseni kameran taakse monen monituisen mutkan kautta. Olen profiloitunut ennen kaikkea ihmisten kuvaamiseen. Ehkä parasta kuvaamisessa on luominen ja luottamus: valokuvaa ei ole, ennen kuin se tehdään ja kuvaa ei pääse tekemään ilman luottamusta toiselta.
Olen urani aikana kuvannut kymmeniä häitä ja satoja potretteja. Aloitin aikanaan pariskuntien kuvaamisella ja käytin yhden kesän kokonaan pariskuntien kuvaamiseen. Opin tuon kesän aikana valokuvaamisesta ja potreteista enemmän kuin minkään muun projektini aikana.

Valmistuin valokuvaajaksi lokakuussa 2021, ja aktiivisesti olen kuvannut vuodesta 2016. Välivuosia olen pitänyt valokuvauksesta, kun aloitin aivan muun alan yliopisto-opinnot ja sinä aikana valokuvaajan identiteettini lepäsi, muuttui ja vahvistui. Ulkopuoliset säännöt ja rajoitteet murtuivat ja jäljelle jäin vain minä ja kamerani ja loputon määrä ideoita, mahdollisuuksia ja tekemättömiä kuvia.

Kuvaustyylini on muokkautunut vuosien varrella, ja yhtä selkeää linjaa onkin vaikea antaa, sillä uskon, että kehitys ja trendit vievät minuakin eteenpäin. Kuitenkin olen aina viehättynyt mustavalkoisista kuvista, minimalistisista teoksista sekä, ehkä jopa eniten, niistä, joissa tunne välittyy.

Lupaan, että kuvauksissani Sinulla on hauskaa. Olen saanut lukuisia kommentteja siitä, kuinka kamerani edessä on helppo ja hyvä olla, kuvaaminen on rentoa ja hauskaa. Ja sitähän sen kuuluu ollakin, valokuvaamisen ja elämän! Jos voit jostain hetkestä tehdä hauskan ja sitä myötä unohtumattoman, tee. Elämän ääni on nauru ja valokuvissa se tekee kuvasta aina onnistuneen.

Rakkaus valokuvaukseen ja valokuviin on ollut minussa aina, kehitys on ajoittain tapahtunut vauhdilla, välillä se on pysähtynyt. Valmis en ole koskaan, mutta rohkeampi jokaisen asiakkaan ja kuvaussession jälkeen.